Kännykkä on täynnä kuvia lapsistasi. Itse asiassa puhelimesi muisti on täynnä, mutta poistat mieluummin vaikka pankkisovelluksen, kuin ne muutamat tuhat kuvaa lapsistasi 🙂 Miksi siis haluaisit perhekuvaukseen?
Tässä muutama asia, joita toivoisin sinun pohtivan.
Monessako kuvassa olet itse?
Et ehkä halua ajatella sitä, mutta joskus sinusta aika jättää. Jääkö lapsillesi sinusta yhtään kuvaa? Tai jääkö heille yhtään kuvaa, jossa olet heidän kanssaan? Ajatus siitä, että minusta ei jäisi yhtään kuvaa muistoksi, tuntuu ainakin tosi surulliselta.
Milloin olette viimeksi tehneet yhdessä jotakin kivaa?
Meidän perheessä oli sanonta “yksi menee yhtäälle ja toinen pyhtäälle.” Eli arki oli sitä, että joku oli aina menossa jonnekin, toinen toisaalle. Kolmas ehkä heitä vielä kuskasi. Jossain vaiheessa kokeilimme “perheperjantaita”, jolloin tehtiin ruokaa yhdessä ja katsottiin vaikka vain televisiota. Että olisi ollut edes yksi ilta viikossa, kun perhe on yhdessä.
Perhekuvaus voikin parhaimmillaan olla sitä paljon kaivattua hauskaa tekemistä yhdessä. Se alkaa jo valmistautumisesta: mitä laitetaan päälle, millaisia kuvia haluamme jne. Usein kuvauksen jälkeen perheet jatkavat yhdessä vielä syömään, kahvilaan tai karkkipäivän ostoksille. Kun kuvat saapuvat, niitä katselemalla pääsette jälleen palaamaan tuohon päivään ja näette sen rakkauden, joka välillänne on, konkretisoituneena kuviin. Sanonkin aina, että kyse on AINA niin paljon enemmästä kuin pelkistä kuvista.
Miksi et varaisi aikaa jo tänään?
Estääkö jokin sinua varaamasta aikaa? Etkö halua näkyä kuvissa? Siinä tapauksessa toivoisin sinun lukevan tämän.
Tai tuntuuko rahallinen panostus liian suurelta? Ymmärrän tämän todella hyvin. Maailmantilanteen lisäksi perhevapailla ei useinkaan raha virtaa ovista ja ikkunoista. Monet kuvaajat tarjoavat kuitenkin erilaisia maksuvaihtoehtoja, kannattaa kysyä niistä rohkeasti. Voit myös liittyä postituslistalleni täältä, ja saat -10% alennuksen seuraavasta normaalihintaisesta kuvauksestasi.
Jäikö jokin vielä askarruttamaan? Vastaan tosi mielelläni kysymyksiisi, joten älä epäröi laittaa viestiä. Voit kommentoida alle tai laittaa sähköpostia tanjakuivalainenphotography@gmail.com



