Olet saattanut ihmetellä, miksi kirjoitan vaikeista asioista, kuten epäonnistumisen tunteista äitinä tai lapsuuteni kokemuksista, vaikeasta äitisuhteesta jne.
Uskon, että meillä kaikilla on kipeitä asioita kannettavanamme. Monesti ne aiheuttavat häpeää, vaikka et olisikaan itse millään tavalla syyllinen tapahtuneeseen. Häpeää siitä, että “minulle on käynyt näin”. Saatat ajatella, että häpeällisistä asioista on paras vaieta. Ja niinhän me yleensä teemmekin. Häpeä on yksi vaikeimmista tunteista kestää. Ainakin minulle. Mutta koen vahvasti niin, että kaikki tunteet kuuluvat elämään, myös näin kauniina kesäpäivänä tai lomalla ja matkoilla. Missä tahansa kuljemmekin.
Ajattelen niin, että mitä enemmän puhun niistä asioista, joista koen häpeää, sen helpompi minun on olla ja hengittää. Ja olen sen ihan konkreettisestikin kokenut: häpeä helpottaa puhumalla. Mitään kamalaa ei tapahtunutkaan, kun sanoin ääneen jonkin asian, jota olen hävennyt mahdollisesti vuosia tai vuosikymmeniä. Olen saanut myös valtavasti tukea tällaisissa tilanteissa ihmisiltä, jotka kuulevat ja kuuntelevat.
Vaikeista asioista puhuminen auttaa siis itseäni, mutta samalla toivon, että se auttaa jotakuta lukijaani. Jotakuta, joka mahdollisesti kamppailee samanlaisten ajatusten ja tunteiden kanssa ja saa kokemuksen, ettei olekaan yksin.
Kirjoitin hiljattain kirjeen äidille. Äidin vanheneminen, sairastuminen ja siihen liittyvä avuntarve nostivat minussa pintaan vihaa, jonka olin kovasti yrittänyt kilttinä tyttönä tukahduttaa. Halusin kirjoittaa siitäkin, vaikka ajattelinkin, että tämä aihe on kovasti tabu. Olen myös saanut jo muutamalla terapiakäynnillä työkaluja vihan ja häpeän tunteiden käsittelyyn. Enkä häpeä tunnustaa sitäkään, että terapiassa käyn.
Tämä siis on se syy, miksi kirjoitan vaikeista asioista. Jokainen toki valitsee itse minkä verran puhuu ja kirjoittaa omista asioistaan. Eikä sen tarvitse olla julkinen blogi tai some, jossa avaudumme. Joskus helpottaa, että kertoo vaikka vain yhdelle ihmiselle.
Valokuvan parantava voima
Valokuvat voivat voimauttaa ja eheyttää. Yleensä kuvattavaa, mutta myös kuvaajaa. Tämän sain kokea kuvatessani äitiäni juhannuksena hänen lapsuusmaisemissaan. Sairautensa vuoksi hän on monissa asioissa jo vähän pihalla, mutta lapsuuden tutuissa maisemissa hänen oli hyvä olla. Tarkastelin äitiä ikään kuin etäämmältä, kun katsoin kameran takaa. Ei tämä mikään taikanappi ollut suhteessamme, mutta oli sysäys hyväksymisen tielle ❤️
P.S. Sain äidiltä luvan kuvien julkaisuun saatesanoilla “Juu, kirjoita siihen joku hyvä teksti.”
Joko luit:
